Missä ovat apostolit tänään?

18.08.2025

Tunnistatko otsikon? Varsinkin 80- ja 90-luvun nuoret saattavat muistaa, että kysymyksen esitti Exit-yhtye kappaleessaan Tahdon elää. Tuo laulu on alkanut soimaan sydämessäni viime aikoina, ja olen sen muutamissa yhteyksissä myös esittänytkin. Suomessa, kuten maailmassa muutenkin, puhutaan kyllä Jeesuksesta ja on paljon uskonnollisuutta, mutta sisimmässäni olen huomannut kaipaavani jotain enemmän. Jeesus kyllä riittää! Mutta niin usein vaikuttaa, että Jeesuksesta ja hänen sanomastaan joko jätetään jotain pois tai sitten sitä ei vain ymmärretä, kun konteksti unohdetaan. Apostoleja tarvitaan yhä tänäänkin! Heitä, jotka Jumala on saanut hioa omaan käyttöönsä. Heidän kauttaan ihmisten elämät muuttuu, kun he julistavat evankeliumin niin kuin se on kirjoitettu. Heidän työnsä kautta uskovat löytävät toisensa keinotekoisten raja-aitojen yli, kun opetuslapseus saa muotoa ihmissydämissä. Ihmeitä ja merkkejä seuraa - ne eivät ole kärki, eikä ydin. Syntyy rakkaus uskovien kesken ja sen kautta yhteys, josta maailma saa tietää, että Jeesus on se, joka hän sanoi olevansa - Isän Jumalan lähettämä maailman vapahtaja.

Meidän elämässä apostolisuus on alkanut konkretisoitumaan, kun Rakkauden kosketus ry avasi viime viikonloppuna Polvijärvelle apostolisen keskuksen. Tässä keskuksessa opetetaan mitä apostolisuus on tänään, mutta ennen kaikkea varustetaan uskovat evankeliumin työhön maailman elonpellolle. 

Apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet, opettajat ja muut hengellisen työn tekijät opettavat kädestä pitäen kuinka evankelioida, profetoida, paimentaa, opettaa, johtaa jne. Minä ja Tytti olemme siis tässä työssä mukana ylistyksenjohtajina. Käytännössä Palvottu-yhdistyksen työstä tullut osa Rakkauden kosketuksen työtä. Olemme tehneet jo monia vuosia heidän kanssa yhteistyötä, mutta viime aikoina yhteys on edelleen kasvanut ja olemme osa Rakkauden kosketuksen johtajistoa (lue: palvelutiimiä).

Olemme huomanneet, että toimintamme ei ole juurikaan hyötynyt rekisteröidystä yhdistyksestä. Meillä ei ole rahaliikennettä, ei omia toimitiloja, palkattuja työntekijöitä jne. Olemme päätyneet purkamaan yhdistyksen, koska sen pyörittäminen on enemmän taakka, kuin mahdollistaja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Palvottu-yhdistyksen toiminta loppuisi. Se jatkaa, kuten tähänkin asti, mutta rekisteröimättömänä. Tätä sivustoa edelleen päivitetään, ei kovinkaan säännöllisesti, mutta julkaisuista laitamme tiedon Facebook-ryhmäämme, jolloin se saavuttaa helpommin teidät.

Siunattua syksyn odotusta!
 Aki